Tervetuloa viihtyisään Kyllikinrantaan!

Ajankohtaista

Kyllikinrantaan on pitkään liitetty perinteinen hämyinen, mutta vauhdikas latotanssimeininki, kaunis kesäinen rantamaisema ja alkoholiton ravintola.

Orkesteritarjonnassa on panostettu lähes alkuajoista lähtien laatuun ja Suomen parhaimmistoon, joka on osoittautunut ajan myötä oikeaksi ratkaisuksi ja tanssijat laajalta alueelta ovat löytäneet Kyllikinrannan. Orkesterien hankinnassa pääpainona pidetään sitä, että he soittavat tanssimusiikkia laidasta laitaan.

Kyllikinrannan tunnelmasta, tanssimusiikin kuumimmista nimistä ja hyvistä tansseista pääsee nauttimaan myös tänä vuonna, 2012. Tanssit pyörähtävät käyntiin Helluntaitansseilla sunnuntaina 27.5 ja keskiviikkoisin tanssitaan 13.6 alkaen.

Kyllikinranta ei kuitenkaan ole pelkkä tanssipaikka, voit vuokrata sitä erilaisten juhlien ja tapahtumien pitopaikaksi.

7.5.2012
Kyllikinrannan avajaiset lähestyvät hurjaa vauhtia! Sitä ennen olisi kuitenkin Kyllikin- rannan kevätsiivoustalkoot 10.5. Haravat lai- tetaan heilumaan klo 17.00. Mukaan tarvitset oman haravan ja ripauksen iloista mieltä.

Sen jälkeen voidaan siirtää ajatukset ava- jaisiin, joissa esiintyy Tulipunaruusut, mutta myös jo useamman vuoden lavatanssitiski- jukkana toiminut DJ Ossi, joka soittaa tanssi- musiikkia laidasta laitaan ja takuulla soi sellaisiakin kappaleita joita kuulee TOSI harvoin -tätä ei kannata jättää väliin, TERVETULOA!


Helluntaitanssit 27.5 -Tulipunaruusut ja DJ Ossi


2.5.2012
Sivuille lisätty seurantakkien mallit, hinnat se- kä kuvat, lue lisää.


Pääyhteistyökumppani